Svenska Cupin viimeiset kisat Hallstavikissa. Perjantai päivällä ex tempore-lähtö; teltta takakonttiin ja kädet ristiin, jottei alkaisi satamaan. Perjantaina pikkusen rullailua radalla ja aikaisin nukkumaan. Tiesin, että ilma on kylmä yöllä. Varustus; kolme kerrosta vaatteita, makuupussi, peitto ja viltti. En vaan tajunnut, miten jäätävä maa on. Muutama tunti unta ja monta tuntia maailman hyvinvointia ratkomista.
Lauantai aamu. Treenit meni hyvin. Onnistuin wheelaamaan (kylläkin vahingossa) semmoisia mitä en koskaan ennen ollut pystynyt. Normi ajoa, siis normi Outin ajoa. Ensimmäisen suoran toinen tupla on kaamea. Yritän mennä sen smoothisti, mutta parhaimmillani pyörä törmä päin toisen pahkuran (tupla = kaksi pahkuraa) ylämäkeä. Pyörä pysähtyi, Outi jatkoi matkaa. Lopputuloksena puolet tytöstä roikkuu ohjaustangon etupuolella. Hetken näin silmissäni, kuinka lennän kokonaan ohjaustangon yli.. Ilmat pihalla, ei suurempia vaurioita. Kolme ekaa motoa tuntui ihan kivoilta, kunnes menin katsomaan videon ajostani.
Mitä kahdessa päivässä opittiin:
1) Niin kisaat kuin treenaat. Jos treenaaminen on pari polkaisua ja kakan jauhamista, niin kisaaminen täydellä teholla ei tule onnistumaan. Treeneissä pitää vetää itsensä piippuun saakka. Jotta oppii siihen tunteeseen miten kamalalta se tuntuu, sekä sen takia että oppii ajamaan täysillä! Toki tekniikkaa ei kannata opetella väsyneenä, mutta tällä hetkellä treeneissä olemme ottaneet vain osia radasta täysillä. Ja ne kerrat kun olen mennyt ihan täysillä edes osan radasta on laskettavissa yhden käden sormilla. Tämä oli se asia mikä videolta paistoi; tekeminen näyttää yhä hyvin aloittelijamaiselta, välillä katsellaan miltä sää näyttää ja sitten taas otetaan pari polkaisua. Märstassa ajaessa minulle on jo ollut semmonen tekemisen fiilis, mutta tälle videolle se hetki ei tallentunut.
2) Tekeekö kisoissa jalat kuolemaa vai keuhkot; sanoisin että jalat. Lääke pitkät lenkit maantiepyörällä (tai jollain muulla kuin BMX:llä tai mummopyörällä). Minulle suositeltiin myös hiittejä BMX:llä, yksi katuvalopylväiden väli (en halua uskoa että tuo nuo kaikki pitää kirjoittaa yhteen: katuvalopylväidenväli) täysillä, seuraava lepoa, seuraava täysiä. Ekana päivänä yrittää jaksaa 5 väliä, seuraavan kerran 6 jne.
3) Lähdöt on täysi mysteeri. Kun kuulen ensimmäisen piippauksen, lähden ylävartalolla eteenpäin. Ehkä liike on vielä liian hidas, mutta ei sen väliä kun pusken joka tapauksessa lähtöporttia päin. Mutta muut menee jo kovaa edellä.. minä yritän, mutta portti on vielä edessä. Ihmeellistä, kerrassaan kummallista!
4) Opit kannattaa kirjoittaa heti ylös jotta ne muistaa, eli Hallstavikin opit loppui nyt. Muuan suomalainen mies laittoi ohjeiksi mm.: ajat "hidasajoa", näpäyttelet polkimet vaakatasossa pyörää pikkusen koko ajan eteenpäin ja siitä täysi kiihdytys 5m, 10m, 20m, 50m. Juuri, kun eilen mietin että mitenhän sitä porttilähtöä voisi treenata ilman porttia, niin siinähän se tuli.
Eilen illalla tein vielä pienen uintitreenin, kun pitäisi tekniikkatestit läpäistä lokakuun lopulla. Uinti, SAUNA, venyttely ja hieromatuoli teki terää. Ongelmaksi on alkanut muodostumaan vapaapäivien pitäminen. Halu ajaa sabotoi oman väsymyksen tuntemista. Treenattavaa riittäisi, mitä ja milloin on kysymysmerkkinä.
Loppukevennykseksi pikku väliaikashow Hallstavikista:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti