Viime viikonlopun kisat oli vain paikalliskisat, mutta tänään ollaan matkalla kansallisiin kisoihin, ruotsin toisiksi isoimpiin kisoihin. Elämykset alkaa parkkipaikalta, kun astun ensimmäisen kerran elämässäni asuntoautoon. Ajoaika Kungsbackaan on kuta kuinkin 6 tuntia ja pysähdykset päälle. Hienoa, että perheet pystyy lähtemään perjantai aamulla liikkeelle lapsien harrastuksien takia. Tämän voi varmaan laskea jo koko perheen harrastukseksi. 
Perille päästään ja heti ensimmäisenä kuullaan, että radalla ei saa ajaa tänään. Rata näyttää vaikealta, harjoitus olisi ollut paikallaan. Radan vieressä on kuitenkin pikkurata, jota menen lasten kanssa ajamaan. Seuraavaksi lähdetään Idan kanssa harjoittelemaan keulimista ja etsimään leikkipaikkaa. Löydetään jalkapallokenttä ja lähdetään hakemaan poikia. Joku ajaa radalla, miksi se saa? Puoli hädissäni menen selittämään että minunkin tarvis. Mies kuuntelee koko selityksen ja tokaisee: "puolituntia saa ajaa kaikki". Äkkiä kamat päälle ja kokeilemaan. Lähtöportti on yksinkertaisesti korkealla. Ensimmäisellä kerralla en polje ollenkaan ja vauhti on kova. Seuraavalla kerralla poljen portin auettua kaksi polkaisua ja vauhti on pelottava. Seuraavaksi poljen melkein koko alamäen ja en saa enää pidettyä pyörää maassa. Muut kyllä pystyy pumppaamaan ensimmäisen kummun, joten vika on minussa. Mutkalle asti päästyäni huomaan Hallstavikin mutkien hehkutuksen olleen turhaan. Pystysuora seinä nousee edessä ja sitä päin olisi tarkoitus polkea. Mielessä välähti Harry Potter, meneeköhän hehkutus liian pitkälle. Radan lopussa on pelottavan tehokas pumptrack, mutta siitä ei kannata vielä kantaa huolta, katotaan nyt ensin pääseekö sinne asti. Harjoitus oli enemmän paikallaan kuin olisin uskonut.
Meininki on muutenkin hauskaa, samanlaista kun motocrossissa. Tullaan asuntoautoilla ja teltoilla. Yövytään radan vieressä. Illalla grillataan. Joillakin on mummotkin mukana. Yhdessä oloa, jotenkin vallan mainiota.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti